
Innovaatiot ovat perinteemme
Vuosien kuluessa tuoreet ideamme ja tuoteinnovaatiomme
ovat muuttaneet puulattioita yksinkertaisista käsittelemättö-mistä lattioista viimeistellyiksi valmiiksi lattioiksi, jotka on helppo asentaa. Emme ole silti vielä lopettaneet kehitystyötä, vaan uudet valmistustekniikkamme mahdollistavat värien ja erilaisten pintojen käytön lattioiden valmistuksessa unohtamatta silti helppohoitoisuutta. Sisustusmuodin muuttuessa valikoimamme täydentyvät uusilla lattioilla.
Keksinnöt menestyksemme taustalla. Suurin keksintömme näki päivänvalon vuonna 1941.
1930-luvulla Gustaf Kähr, perustajamme esi-isä aloitti puun laminoinnin estääkseen ovien vääntyilyn. Ovirakenne on hyvin vaativa, koska oven sisä- ja ulkopuolella on erilainen ilmasto. Useiden vuosien työn jälkeen markkinoille esiteltiin ovi, josta tuli suuri menestys. Prosessi, jossa käytettiin kerrostettua puuta, siirrettiin pian lattioidenvalmistukseen. Lopputuloksena oli kolmesta puukerroksesta koostuva lattia.
Nykyään, 65 vuotta myöhemmin, tällainen on yhä puulattioiden perusrakenne suurimmalla osalla valmistajista.
|
1958 Ensimmäinen tehdaslakattua lattia
Tehdaslakattujen lattioiden valmistaminen edellytti suurta tarkkuutta, jotta lattian pinta olisi sileä ja hyvä käytössä. Kährs esitteli tuotantoprosessin, jonka tarkkuus oli omaa luokkaansa puunvalmistusteollisuudessa ja puulattioita alettiin asentaa entistä enemmän.
|
 |
|
|
|
1995 Linnea. Puulattioiden uusi sukupolvi esiteltiin
Kährs kehitti puulattian, jonka ominaisuudet olivat hämmästyttävät. Vaikka Linnea-lattian pinta on ohut, se on kova ja kestävä. Linnea-lattia on taloudellinen ja erittäin helppo asentaa.
|
 |
|
|
2000 Woodloc®-lukkopontin lanseeraus
Ainutlaatuinen liimaton lukkopontti lanseerattiiin. Woodloc® helpottaa tuntuvasti asennusta, mutta ennen kaikkea se merkitsee sitä, että lautojen väliin ei tule rakoja, vaikka ilmankosteus vaihteleekin. |
 |
|
|
2004 Activity Floor – uusi urheilulattia
Uusi joustava urheilulattia kehitettiin ja lanseerattiin. Sen voi asentaa nopeasti ja isoihin tiloihin. Lattia on kansainvälisen DIN-standardin mukainen ja se sopii lattiaksi useimpiin urheilulajeihin. |
 |